Ei mitään uutta

On taas perjantaiaamu ja viimeinen työpäivä tällä viikolla.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä heräsin siihen, että minulla on heikko ja huono olo. Oli sen verran huono olo, etten saanut enää unta. Luulin olon tulleen siitä, etten ollut syönyt illalla tarpeeksi ja nyt verensokeri on alhaalla. Söin puolikkaan ruispalan ja lasin vettä. Hetken päästä oksensin kaiken pois, ja oikein vauhdilla. Otti muuten aika mukavasti kurkkuun ja nieluun ne leivänpalaset. Sen jälkeen sain taas nukuttua. Menin keskiviikkoaamuna töihin tekemään kiireisimmät asiat pois alta, mutta en jaksanut olla paria tuntiakaan töissä, joten takas vaan lepäämään ja nukkumaan pois heikko ja etova olo. Nukuin melkein koko päivän ja illalla oli jo parempi olo, vaikka vielä vähän heikko ja hiukan etova. Mutta päivän aikana syödyt ruuat pysyivät sisällä. En tiedä, mistä yöllinen huono olo ja oksentaminen johtuivat.

Äijällä on tänä iltana työpaikkansa pikkujoulut. Minä en vielä tiedä, missä illalla olen. Paras ystäväni on puhunut baariin menosta, mutta hänestä ei ole vielä sen asian tiimoilta kuulunu mitään uutta, joten saa nähdä, missä illalla ollaan.

Serkun muutto on siirtynyt uudessä kämpässä olleen vesivahingon takia. Kylpyhuoneen lattia jouduttiin piikkaamaan auki ja kuivattamaan, joten suihkua ei ole voinut käyttää. Vähän jo ihmettelin, kun ei serkusta kuulunu mitään, ja ehdin jo ärsyyntyäkin, kun se ei edes vastannu mun viesteihin. Lopulta se sitten soitti, ja kertoi tilanteesta. Tämä tapahtui viime viikolla, ja ymmärsin, että viime sunnuntaina hän olisi hakenut loput tavaransa pois minun kämpiltä. Mutta soiton jälkeen ei ole taas kuulunut yhtään mitään. En ole koskaan tavannut tuollaista jahkailijaa. En tiedä, onko hän aina ollut tuollainen, koska emme ole kauheasti olleet tekemissä toistemme kanssa tähän mennessä, mitä nyt jossain sukujuhlissa mummolassa nähty. Vaikka tiedän olevani kärsivällinen, niin olisi minun mielestä kohteliasta ilmoittaa muutoksista aikataulussa. Ja vaikka olen hyvin pärjännyt äijän nurkissa tähän asti, niin toisinaan haluaisin, että minulla olisi edes mahdollisuus mennän omaan kämppään, jos siltä tuntuisi.

Äijän veli ja sen vaimo suunnittelevat pikkujouluja, eli mentäisiin isommalla porukalla jonnekin syömään. Koska joissakin paikoissa on vaadittu pari ihmistä enemmän, jotta varaus voitaisiin tehdä, keksi vaimo ehdottaa, että pyydettäisiin minunkin vanhemmat sinne. Kysyin vanhemmiltani, ja he innostuivat asiasta ja suunniteltu ajankohtakin kävi heille. Mietin kyllä paljon, ennen ja jälkeen heiltä kysymistä, että onkohan tämä hyvä idea. Jos minun ja äijän juttu ei jatku, niin eikö tämä kaikki ole ihan turhaa, pikkujoulut sun muut. Olisiko parempi lopettaa tämä juttu tähän, eikä herättää kenessäkään turhia toiveita? Vai vasta joulun jälkeen? Me ei olla edes yhtään mietitty, missä me ollaan tai mitä me tehdään jouluna. Oikeastaan koko asia ei ole noussut kertaankaan edes puheenaiheeksi. Minun mielessä asia on kyllä käynyt, mutta ääneen en ole asiaa sanonut. Minkä takia? Pelkäänkö, ettei me olla yhdessä jouluna? Pelkään.

Hyvän mielen saan kuitenkin ainakin siitä, että tilasin itselleni netin kautta digikameran, ensimmäisen sellaisen. Ihan perusmallin, mutta sillä on hyvä opetella. :) Toivottavasti se tulee ehjänä perille ja on sellainen kuin pitääkin.
Veronpalautuksia on hyvä tuhlata etukäteen. :)